otsikko         otsikko
heijaste.org - hevosvalokuvausta viivaa             info kuvat muuta etusivu


Huom !! 22.6. lähtien kuvat ovat sivuilla vain tapahtuma-listattuna, eikä hevosille ole erillisiä sivuja!

Heijaste.org on paikka hevosaiheisille valokuvilleni, joita olen ottanut vuoden 2008 alusta Nikon D40 ja D50-järjestelmäkameroilla. Käytössäni ovat Nikonin objektiivit 50mm f1.8 ja 55-200mm sekä Tamronin 70-300mm (18-55mm myyty pois). Heinäkuusta 2008 lähtien kuvattu suurin osa kuvista on kuvattu Nikon D50:llä, sitä aiemmat D40:llä. Aiemmin näillä kuvasivuilla oli paljon monenlaisia kuvia, esimerkiksi koirista, kissoista, luonnosta jne, monilla eri kameroilla kuvattuna (Canon PowerShot A75, Canon PowerShot A530, Nikon D40) mutta vuoden 2008 alussa tein sivut kokonaan uudelleen ja päätin lisätä sivuille vain hevoskuvia ja vain järjestelmäkameralla kuvattuja. Sivuilta löytyy silti myös muutama otos esim. linnuista, joita tykkään myös silloin tällöin kuvata. Ja toki kuvaan myös kasveja, ihmisiä, voisinpa sanoa että melkein mitä tahansa.

Kuvaan useimmiten Etelä-Pohjanmaan alueella, mutta usein halu on kova kuvaamaan myös kauempana järjestettäviin tapahtumiin, etenkin suuriin näyttelyihin. Tämän sivun alalaidasta löydätkin kaikki tapahtumat, joissa olen ollut, tai joihin olisi tarkoitus mennä kuvaamaan. Olen kirjannut listaan melkein kaikki lähialueen tapahtumat, mutta jokaiseen en tietenkään pääse. Menneet tapahtumat, joihin en päässyt kuvaamaan, yliviivataan. Kuvat-sivulta löydät linkit kaikkiin tapahtumiin, joissa olen ollut kuvaamassa. Käyn kuvaamassa hevosia välillä myös ihan muuten vaan, aina ei tarvitse olla kisat tmv jotta lähden kuvaamaan :)

En luovuta sivuilla esiintyviä kuvia virtuaalitalleille!
Huom! Jos kopioit kuviani esim. IRC-Galleriaan tmv, kerrothan nimimerkkisi vieraskirjassa!

Terveisin, Meeri K.
meerik @ heijaste.org
poista välilyönnit

Valid CSS!



Vieraskirja
Sivu ladattu Laskuri kertaa 27.1.2008 lähtien !
29.09.2008
~ Kuvauskalenterin päivitystä
~ Info-sivun päivitystä
~ Seinäjoen alue-estekisojen kuvat tulevat, kun laiskuuttani saan ne muokattua... ;)


09.02.2008 - Hiihtoesteratsastuskilpailut, Ähtäri
23.02.2008 - Alue-estekilpailut, Ilmajoki
24.02.2008 - Harjoitus-estekilpailut, Alavus

02.03.2008 - Alue-estekilpailut, Nurmo
07.03.2008 - Harjoitus-estekilpailut, Ähtäri
22.03.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata

06.04.2008 - Alue-koulukilpailut, Ilmajoki
20.04.2008 - Hevoshullu Powercup-seurakarsinnat, Alavus

03.05.2008 - Poniravit, Teivon Ravirata
04.05.2008 - Hevoshullu Powercup-aluekarsinnat, Alavus
18.05.2008 - EP:n Tuntiratsastajien aluemestaruudet, Alavus
24.05.2008 - Maastoesteratsastuskilpailut, Ähtäri
31.05.2008 - Kansalliset estekilpailut, Ala-Härmä

01.06.2008 - Kansalliset estekilpailut, Ala-Härmä
02.06.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata

11.07.2008 - Estekilpailut, Tuuri
27.07.2008 - Alue-estekilpailut, Seinäjoki

10.08.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
16.08.2008 - Kansalliset koulukilpailut, Ylistaro
17.08.2008 - Kansalliset koulukilpailut, Ylistaro
22.08.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
24.08.2008 - Alue-koulukilpailut, Nurmo
31.08.2008 - Alue-estekilpailut, Alavus

14.09.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
19.09.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
27.09.2008 - Western SM, Tampere
28.09.2008 - Western SM, Tampere

11.10.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
12.10.2008 - Alue-koulukilpailut, Ilmajoki

02.11.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata
02.11.2008 - Alue-estekilpailut, Ilmajoki
30.11.2008 - Ravit, Seinäjoen ravirata